Kämpän etsintää ja illanviettoa. Kävin lauantai-iltana syömässä eteläintialaista kuuden tytön kanssa. Viisi ulkomaalaista, heidän joukossaan myös yksi suomalainen, sekä tämän turkulaisen paikallinen kämppäkaveri. Äänekkäin seurueesta oli New Yorkin Queensista kotoisin oleva afrikanamerikkalainen harjoittelija. Ei ihan joka päivä tapaa tuollaista tyyppiä. Todella hauska ilta. Tosin hostellille palattuani kävi ilmeisesti niin, että elimistö antoi vihdoin periksi paikalliselle ravinnolle. Korkeahko kuume nousi pollaan yllättäen ja olotila vajosi todella heikoksi. Olin onneksi aamuun mennessä toipunut jo melkein normikuntoon. Toivottavasti tämä ei ollut vain alkusoittoa kurjimmille oireille.

Lauantaina vilkaisin myös yhtä kämppää, jonka sattumalta löytämäni vuokravälitysfirma oli minulle etsinyt. Yksi kalustamaton, betonilattialla koristeltu huone talon yläkerrassa, varusteina perinteinen, sanoisinko lattiaan integroitu intialainen toiletti, sekä keittiöntapainen, jossa ei ollut yhden yhtä sähkölaitetta. Vuokra olisi ollut noin 120 euroa. Ihmettelin hintaa kovasti, koska kukaan ei maksaisi edes Suomessa sellaisesta pommista missään nimessä tuollaista tuohta. Kyllä tästä stadista on pakko irrota huone alle satasella.

Kämppäjahtiin tuli tosin sunnuntaina sellainen valopilkku, että löysin ilmeisesti touhuun pari kaveria. Hostellin työntekijä tarjoutui auttamaan ja tutustutti minut ystäväänsä, joka etsii serkkunsa kanssa kämppistä. Lyhyen tapaamisen perusteella sanoisin, että molemmat ovat todennäköisesti tiibetiläisiä alunperin mutta kuitenkin paikallisia. Asunto on tietenkin helpompi löytää, kun on joitain, joiden kanssa sen voi jakaa. Lupasimme ilmoitella toisillemme, jos jompikumpi löytää jonkun kiinnostavan paikan.

Sunnuntaina tapasin myös intialaisen Chanderin, johon olin yhteydessä ennen tänne tuloa. Karautimme hänen moottoripyörällä kaupunginosaan yliopiston lähelle, josta mies näytti minulle muutaman välittäjän toimiston. Chander sanoi myös, että tulee kutsumaan minut päivälliselle perheensä luo tulevana viikonloppuna. Se olisi kyllä loistava tilaisuus, jota ei todellakaan kaikille ulkomaalaisille tarjota.

Päivän kulttuurioivallus alkoi siitä, kun Chander neuvoi minua ehdottomasti välttämään bussia työmatkoissa. Hän kertoi, että dösät ovat taskuvarkaiden hengailupaikkoja ja niillä matkustaessa altistuu ylipäänsä liikenteen vaaroille. Suomalainen Mirkka sen sijaan -siis tämä tyttö joka on asunut täällä jo pari vuotta- kertoi minulle, että hän on reissannut busseilla ongelmitta jo kuukausikaupalla. Ja hän on kaiken lisäksi nainen. Mirkka arveli, että kyse on pikemminkin statuseroista, yllätys yllätys. Bussit ovat täällä köyhien kulkuvälineitä, eikä keskiluokka niissä mielellään näyttäydy. Mirkallekin monet työkaverit ovat huomautelleet, että bussikeikat eivät ole hänen asemaan nähden soveliaita. Mirkka neuvoi, että seuraavan kerran kun joku varakkaampi intialainen haukkuu kaupungin nysset suohon, kannatta häneltä kysyä, onko hän itse asiassa ikinä sellaiseen jalallaan astunut.

Sunnuntai-iltana kävin vielä katsomassa elokuva Mirkan, erään toisen suomalaisen ja yhden hollantilaisen kanssa. Delhissä on meneillään Aasia-filmifestivaali ja me näimme palestiinalaisen, itsemurhaiskun tekijöistä kertovan filkan. Todella hieno teos.

Toivon todella, että nyt maanantaina tapahtuisi jokin läpimurto asunnon suhteen. Tiistaina pitäisi kuitenkin aloittaa harjoittelu yliopistolla ja todennäköisesti paikalla pitää olla monta tuntia per päivä, eli lukaalin etsintä vaikeutuu entisestään.