Olen Pitkäsen Tuure, 26-vuotias sosiologian opiskelija Tampereelta. Tein tämän blogin lähinnä matkapäiväkirjaksi Intian-reissuni ajalta 10.7. - 22.12.2006. Sähköpostiosoitteeni on tuure.pitkanen@uta.fi

17.8.06

Käsittämättömän kuuma päivä eilen. Lämpötila oli "vain" 35 astetta mutta kaupungilla kävellessä keskipäivällä olin suurimman osan ajasta tunkkaisessa deliriumissa lipittäen vettä tauotta.

Täytyy tässä mainita tällä viikolla pidetyt illanistujaiset, jotka eräs intialainen tuttava järjesti amerikkalaiselle kaverilleni hyvityksenä rattijuopottelusekoilusta (ks. 10.8.). Viimeisen päälle sisustettuun kämppään saapui taas muutamia ulkomaisia harjoittelijoita. Illan aikana yksi paikallisista nuorista miehistä tarjoutui avustamaan minua tiukan paikan tullen: "Jos ikinä joudut poliisin kanssa vaikeuksiin, soita mulle niin minä tulen hakemaan pois. Mulla on tuttuja sen verran korkealla, että selvitän minkän sotkun tahansa."

Loppuillasta minä ja Tameka menimme intialaisen tuttavamme Nickin kyydissä kotiin. Intiassa vietettiin äskettäin itsenäisyyspäivää, jonka vuoksi turvallisuusjärjestelyt oli kiristetty huippuunsa. Poliisit pysäyttivät automme kahteen kertaan ja Nickillä oli jäänyt rekisteriote kotiin. Sinivuokot (tai paremminkin khakin väriset) pidättelivät meitä paikalla, kunnes Nick antoi poliisille jonkun kortin, jonka jälkeen pääsimmekin muitta mutkitta lähtemään. "Heitin niille sedän käyntikortin. Se on hallinnossa niin iso kiho, että nämä tyypit ei ala meikäläiselle ryttyilemään. Kun olette minun kanssa liikkeellä, kaikki on ok." Tässä maassa suhteilla saa enemmän aikaan kuin Suomessa.

Sisäkköme aloittaa hommat pian. Pakettiin kuuluu siivous, pyykipesu ja ruoanlaitto. Kustannukseksi tulee meille viisi euroa per henkilö joka kuukausi. Jotkut tutut Suomen puolella ovat hieman kritisoineet sitä, miten maksamme palvelusta niin pientä palkkaa. Ensinnäkin sisäkkö ei työskentele ainoastaan meidän asunnossamme, vaan hänellä on myös muita työntantajia. Toiseksi, suomalaisuudestani huolimatta minulla on erittäin rajalliset rahavarannot, joten minun pitää elää suurilta osin melko intialaisittain. Kämppäkaverini eivät myöskään takuuvarmasti suostuisi palkankorotukseen periaatteellisista syistä. Että näin.

Eilen kävin ukrainalaisen Katen kanssa kaupungilla nähtävyyskierroksella. Ravintolassa ollessamme intialaisen kulttuurin miesvaltaisuus paistoi taas. Kate pyysi saada voileivän, jolloin tarjoilija kääntyi minun puoleeni ja sanoi, että Sir, leipä on valitettavasti loppu. Turhaan sinä sitä minulle kerrot, hyvä mies.

Kävimme myöhemmin Nehru Planetariumissa. Olin käynyt viimeksi planetaariossa kersana mutta päättelin, että paikallisen nähtävyyden varustelutaso ei ratsastanut ihan viimeisimmän teknologian aallonharjalla. Aulassa oli yksinkertaisia puusta ja metallista askarreltuja vekottimia havainnollistamassa planeettojen kiertoratoja. Yritin pyöräyttää kammesta Veenusta liikkeelle mutta eihän se hievahtanutkaan. Kate sanoi, että mieleen tulee neuvostoliittolainen museo. Tosin tyttö on sen ikäinen, että hänellä ei taida olla kovin tarkkoja muistoja niiltä ajoilta kotimaassaan.

Luin eilen lehdestä Delhin hallinnon suunnitelmista selvittää kaupunkia piinaavat liikenneruuhkat. Tänne rakennetaan lähivuosina jättimäinen valtatieverkosto, joka kiertelee rakennusten yläpuolella. Tällaiseen vihertävään henkilökohtaiseen ajatusmaailmaan sovitettuna tuollainen projekti ei kuulosta miltään todelliselta ratkaisulta. Delhi on jo tukehtumassa moottoriajoneuvoihin ja uusien leveiden teiden rakentaminen vain kannustaa asukkaita investoimaan uusiin autoihin ja mopoihin samalla kun julkisen liikenteen vaihtoehdoista vain metro on nautittava käyttää. Bussit on päästetty armotta rapistumaan.

Olen ollut yllättynyt kuvistani tulleesta palautteesta. Ilmeisesti joku pitää niitä jollain tavalla esteettisesti nautinnollisina. Kun lähden kuvailemaan, saatan ottaa satakin räpsyä, joista ehkä kymmenesosa on sen verran hyviä, että ne kehtaa laittaa maailman tutkailtaviksi. Kaipaan siis vielä harjoitusta. Niille, joita kiinnostaa laitepuoli, voin mainita, että käyttämäni väline on Nikon D70-digijärjestelmäkamera. Minulla on siihen neljä erilaista linssiä, joista kaikkein eniten käytän telezoomia (55-200 mm, f/4-5,6) sekä kiinteää objektiivia hämäräkuvaukseen (50 mm, f/1,8).