Kävin taas reissaamassa viikonloppuna. Kohteena oli tällä kertaa pieni kaupunki nimeltä Rishikesh. Se sijaitsee kuuden tunnin ajomatkan päässä Delhistä pohjoiseen melko vuoristoisella alueella. Olin jälleen kerran ainut miespuolinen matkaaja porukassamme. Itse en ollut suunnitellut keikkaa millään tavalla, sillä tytöillä oli jo alustavia ideoita siitä, mitä paikan päällä kannattaisi tehdä.

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna Delhin pääbussiasemalta. Paikka oli todella kaoottinen ja hämmentävä. Kärpäset ja kerjäläiset kävivät tietenkin päälle heti kun saavuin paikalle. Busseja tuli ja meni torviaan huudattaen ja kukaan asemalla ei osannut englantia. Matkapoppoomme kaksi puolalaistyttöä hyppäsivät bussiin jo aikaisin aamulla. Itse jäin odottelemaan jenkkiä Tamekaa, sekä ukrainalaista Katea, jotka olivat myöhässä.

Nousimme vihdoin bussiin mutta ennen kuin automme lähti minnekään, nousi siihen nainen sylissään pieni lapsi. Hän asettui viereeni ja alkoi elehtimään siihen malliin, että raha kelpaisi. En oikein lämmennyt ajatukselle, jolloin naikkonen alkoi tökkimään minua olkapäähän, välillä myös lapsen kouralla. Kun mitään ei edelleenkään tapahtunut, kerjäläinen ryhtyi tuuppimaan minua, kunnes heiluin tympääntyneenä edestakaisin kuin korkki vedessä. Siinä vaiheessa bussikuski ajoi jo naisen pihalle.

Bussimatka sinällään ei ollut hirveän mukava mutta persoonallinen kuitenkin. Menimme siis samalla kulkupelillä mitä paikallisetkin. Usein kun auto pysähtyi, kaikenlaisten virvokkeiden myyjät nousivat hetkeksi sen kyytiin.

Perille päästyämme meitä odotti kaupunki, jossa pienet apinat roikkuivat kävelysillan kannattimista ja kadulla kyyhöttivät kannabista avoimesti polttelevat pyhät miehet. Keskusta-alue ei sinällään ollut erityisen mielenkiintoinen. Suurin hupi ja parhaimmat kokemukset lankeaisivat niille, jotka lähtevät koskenlaskuun ja vuorille patikoimaan.

Ilta menikin lähinnä majoituksen kanssa sählätessä ja levätessä. Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä vuorille. Puolalaistytöt olivat ekskursioon hyvin varustautuneita mutta kaksi muuta tyttöä eivät niinkään. Katella ei ollut mitään vaihtovaatteita, kun taas Tamekalla oli päällään aina muodikkaat city-kuteet. Hän näytti hieman ympäristöön kuulumattomalta meidän käyskennellessä pikkuisen kaupungin kujilla liukumiinoja väistellen. Tällä isolla mustalla tytöllä oli yllään paljon koruja, isot aurinkolasit sekä kädessään riikinkukon sulista tehty viuhka kasvojen viilentämiseen. Paikalliset tuijottivat herkeämättä ihmeellisen näköistä muukalaista. Tamekaa ei tosin edes kiinnostanut vuorilla pyöriminen. Hänellä on usein tapana sanoa, että "En lähde koska minä olen New Yorkista. Meillä ei ole vuoria/eläimiä/metsiä jne." Mielestäni uudesta ympäristöstä kannattaisi pikemminkin ottaa kaikki irti.

Sunnuntaiaamuna heräsimme ja puolalaistytöt olivat lähteneet varhaiselle aamiaiselle pinkaistaakseen vuorille hyvissä ajoin. Itse päädyin jäämään kahden muun tytön seuraan, koska tunsin heidät paremmin. Lähdimme kolmistaan kyselemään, mitä mahdollisuuksia koskenlaskuun olisi. Ei mitään ennen syyskuuta. Jumprahuitti. Päivä kuluikin sitten lähinnä kaupungilla käyskennellessä ja matkamuistoja katsellessa.

Kun iltapäivällä tapasimme taas puolalaiset, he kertoivat vuolaasti siitä, kuinka vuorilla kävely oli todellakin ollut vaivan arvoista. Ylhäältä avautuvat kuulemma mainot näkymät ja vuorten lomassa on useita kauniita temppeleitä.

Kiva matka sinänsä, vaikka mitään erikoisempaa ei tullut tällä kertaa nähtyä. Palaan kyllä todennäköisesti vielä Intian pohjoisosiin, vielä jylhempiä maisemia etsimään.