Nyt ollaan sitten virallisesti muutettu. Toin tavarani kämppään eilen iltapäivällä ja läksin saman tien tutkimaan naapurustoa. Alueen nimi on Haus Khas Village ja se sijaitsee Delhin eteläosassa. Nimi viittaa siihen, että aiemmin paikalla oli pieni kylä, johon on kaupungin laajentumisen myötä noussut fiini, urbaani asuinalue. Vaikka länsimaalainen ei nyt ehkä ihan haukkoisi henkeään rakennusten loistokkuuden edessä, on ero huomattava ”tavallisiin” asuinalueisiin nähden. Kadulla ei ole yhtäkään kerjäläistä, koska heitä ei tänne päästetä. Kaupoissa myydään lähinnä muotivaatteita ja koruja ja löytyypä naapurustosta muutama taidegalleriakin.

Porvarillisuudesta huolimatta pidän tästä paikasta itse asiassa todella paljon. Nurkan takaa löytyy pirteä pikkupuoti peruselintarvikkeille. Kadulla, aivan rakennuksemme ja vihanneskauppiaan vieressä, mies silittää kauluspaidan heti paikalla neljän sentin hintaan. Lähimaastosta löytyy myös iso, vehreä puisto, joka kätkee huomaansa kuulemma vielä järvenkin. Korttelin päässä kämpästä valkoinen lehmä norkoilee kujalla laiskanoloisen kulkukoiran vieressä. Näin isossa kaupungissa asuessa tulee ajatelleeksi silloin tällöin myös turvallisuuskysymyksiä. Naapurusto onkin erittäin rauhallinen ja rakennuksemme alakerrassa istuskelee vartija päivät pitkät.

Itse kämppä on todella viihtyisä ja paranee vielä, kunhan löydämme jostain hieman mööpeleitä. Kukkaroon tulee kuussa vain reilu kuudenkymmenen euron lovi, johon heitetään sähköt päälle. Asunto on kaiken lisäksi upouusi, eli hermot tuskin menevät sähkön tai putkien kanssa. Vähän tässä on ollut puhetta myös sisäkön palkkaamisesta. Kustannukset olisivat todella pienet ja tulisipahan sekin näin suomalaisena opiskelijana koettua.

Tiibetiläiset kämppikseni ehdottivat minulle, että jakaisimme kuukausittain ruokakustannukset tasan kaikkien kesken, sekä laittaisimme sapuskat ja söisimme ne yhdessä. Ajatus oli niin nerokas, että halusin lähteä kokeiluun heti mukaan. Uskomatonta solidaarisuutta tyypeiltä, jotka ovat tunteneet minut vain joidenkin päivien ajan. Tänne on todella ihmeellistä tulla maasta, jossa soluasuntojen väki vetäytyy joka ilta pienten eläinten tavoin omiin huoneisiinsa syömään, muistaen lukita ovensa perässään.

Intialaista lehmätriviaa: Kyselin kämppiksiltäni sitä, kuuluvatko kaikki kaduilla löntystelevät naudat kenellekään. Asian laita on kuulemma niin, että lehmät ovat kyllä paikallisten farmarien omaisuutta mutta heillä ei ole aina varaa ruokita elikoitansa kunnolla. Siksi maajussit päästävät ne välillä vapaaksi kaupungille syömään ruohoa, roskaa ja mitä nyt eteen sattuukaan. Lehmät käyttävät siis Delhiä laitumenaan ja palaavat ennen pitkää omistajansa tykö.