Retki Amritsariin, 30 kilometrin päähän Pakistanin rajasta. Läksimme sunnuntaiaamuna juna-asemalta. Lippujen ostaminen oli tietenkin huomattavasti työläämpää kuin Suomessa. Pilettejä piti hankkia kaksi kahdelta eri myyjältä. New Delhin asema on suuri rakennus, jonka ihmisvilinään sekoaa helposti.

Nousimme viimein junaan, siis minä, Reima Helsingistä ja Ioanna Romaniasta. Kirjoitan varmaankin tytön nimen väärin mutta kelvannee tässä yhteydessä. Seitsemän tunnin reissu toisen luokan intialaisessa junavaunussa olikin mukavampaa, mitä etukäteen kuvittelin. Edullisempaa myös. Menolipun hinnaksi jäi noin kaksi ja puoli euroa. Matkaa on kuitenkin yli neljäsataa kilometriä. Kauppiaat ja kerjäläiset vierailivat tietenkin vaunuissa tasaiseen tahtiin.

Pääasiallisena matkakohteena oli Amritsarin kultainen temppeli. Se on sikhien pyhä paikka. Sikhit tunnistaa siis turbaaneista ja vapaasti kasvavasta parrasta. Uskonto kieltää kaikenlaisen letin tai parran trimmauksen. Temppelialueelle meno oli täysin ilmaista. Ainoina vaatimuksina oli pään peittäminen, kenkien riisuminen ja jalkojen peseminen. Tupakkaa tai alkoholia ei myöskään saa tiloihin viedä. Ensimmäisenä pyörähdimme samassa rakennuksessa sijaitsevassa sikhien museossa. Aiheena oli pääsääntöisesti Intian muinaisten moguli- eli muslimihallitsijoiden sikhejä kohtaan harjoittama vaino. Museon seinät olivat pullollaan melko tuoreita klassiseen tyyliin tehtyjä eksplisiittisiä maalauksia sihkien marttyyrikuolemista, joukkomurhista tai muuten vain teloituksista. Esillä olivat myös valokuvat kahdestatoista sikhistä, jotka kuolivat vuonna 1978 uskonsa puolesta tapauksessa, joka jäi minulle epäselväksi. Valokuvat olivat siis miehistä post mortem. Minun mielestä on aika arvelluttavaa näyttää suuria lähikuvia hengiltä hakatuista ukoista museossa, jonne myös monia lapsia tuotiin. Liekö sikheillä sitten hieman meitä hyväksyvämpi suhde kuolemaan.

Museon jälkeen siirryimme tarkastelemaan itse kultaista temppeliä, joka napottaa rakennuskompleksin keskellä suuren vesialtaan ympäröimänä. Temppeli on tiettävästi aidolla kullalla päällystetty ja onkin aivan mieletön näky (ks. kuvat). Ympäröivän veden raikas tuoksu täydenti sereeniä tunnelmaa rauhoittavan musiikin soljuessa temppelin ämyreistä. Istuimme pitkät tovit vain temppeliä kuikuillen ja rentoutuen. Alueella ambienssi oli kiireetön, eikä kukaan härnännyt ulkomaalaista kaupanteolla tai kerjäämisellä. Itse asiassa monet paikalliset lapset tulivat innokkaasti kättelemään minua ja esittelemään itsensä. Illan hämärtyessä temppeliä ympäröivät spottivalot sytytettiin ja kullan hohde kävi todella intensiiviseksi. Ensimmäistä kertaa sitten Intiaan tulon ymmärsin, miksi jotkut kaltaisistamme länsimaalaisista jämähtävät tähän maahan pitkäksi aikaa. Tuskin allekirjoittanut kuitenkaan. Kultainen temppeli oli ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikka se ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin Taj Mahal. Tuossa vakiokohteessa pelkkä sisälle astuminen tekee aimon loven lompakkoon ja monumentin ympärille pörisee jatkuva turistien virta.

Palasimme yöjunalla, joka oli vain marginaalisesti kalliimpi menomatkaan verrattuna. Alle kymmenen euron budjetilla saimme aikaiseksi tämän loistavan ekskursion.

Eräässä heinäkuun blogijutussani kerroin siitä, miten kämppäkaverini Phuntsokin minulle tekemä pila johti siihen, että suutuin hänelle melkoisesti. Tällä kertaa minä onnistuin vihastuttamaan toisen kämppiksen, Tenzingin. Hän soitti minulle tänään ja kertoi, että hänen serkkunsa isä tulee huomenna aamulla katsomaan asuntoa, koska hänen poikansa asuu meidän kanssa, vaikka onkin ollut pitkään Delhistä poissa viime aikoina. Tenzing sanoi, että hänen perheensä ja sukunsa on siinä uskossa, että asuntomme on siisti ja elämme muutenkin nätisti. Hän ei halua tätä mielikuvaa muuttaa. Minun pitäisi siis siivota hieman huonettani, ennen kuin serkun isä tulee visiitille. Sanoin, että kyllä huoneen järjestely onnistuu mutta ihmettelin sitä, miksi mies haluaa ylipäänsä nähdä sen. Kyseessä on kuitenkin meikäläisen koppi.

Kun sitten tapasin Tenzingin myöhemmin illalla, hän sanoi minulle, että puhuin puhelimessa siihen sävyyn, kuin hänen serkkunsa isä, eli hänen oma setä, olisi jokin pummi kadulta tulossa kämppää vilkuilemaan. Totta kai hänen setänsä saa katsoa, että millaisessa lukaalissa hänen poikansa ja veljenpoikansa majoittuvat. Tenzing huomautti, että meidän kaikkien pitää elää täällä samassa asunnossa perheen lailla, eikä eristäytyneinä omissa kammareissamme.

Olin luullut, että minä olen sentään hieman sosiaalisempi ja avoimempi kämppäkaveri kuin esimerkiksi useimmat suomalaiset. Vaikka annan kämppisteni käyttää tietokonettani poissaollessani sun muuta, olen kai edelleen liian huolissani omasta henkilökohtaisesta tilasta, ainakin paikallisiin olosuhteisiin nähden. Näköjään en ole myöskään hoksannut sitä, missä arvossa täällä sukulaisia pidetään. Nämä kommellukset ovat tietenkin väistämättömiä mutta minun pitää todella olla tarkkaavaisempi tulevien ikävien tilanteiden välttämiseksi.