Viikonloppuna kävin illanistujaisissa kämpällä, jossa asuu useampi ulkomainen harjoittelija. Paikalla oli ainakin seitsemän suomalaista kansainvälisessä porukassa. Edustuksemme oli todennäköisesti kattavampi kuin millään muulla valtiolla. Ennen Delhiin tuloa odotin tapaavani täällä ehkä pari kotimaista kollegaa. Jenkkiläinen Tameka katseli ryhmäämme ja päivitteli sitä, että eihän teitä perhana erota toisistaan kun olette kaikki samanlaisia valkonaamoja. Suurkaupungissa kasvaneelle amerikkalaisille meidän suomalaisten sanoisinko sisäsiittoisuus on varmastikin melkoinen äimistelyn aihe.

Keskustelin sinä iltana erään intialaisen miespuoleisen tuttavani IP:n kanssa ihmissuhteista ja avioliitosta. Tuotteliaan uran valinnut IP sanoi, että hänelle on tullut jo useampia tarjouksia mahdollisesta kumppanista, vanhempien kautta tietenkin. Järjestetty avioliitto karahtaa suomalaiseen korvaan nihkeällä tavalla mutta asiaa lähemmin pohtiessa perinteen ymmärtäminen käy helpommaksi, vaikka menetelmää ei omalle kohdalle soisikaan sovellettavaksi. Intialaisessa avioliitossa ei ole kysymys niinkään kahden henkilön yhteen tulemisesta kuin kahden kokonaisen suvun suhteesta toisiinsa. IP kertoi, että hänen vanhempansa tietävät aina tyttöjen taustan yksityiskohtaisesti ja ovat täten varmoja siitä, että hän on ensinnäkin sopiva puolisoksi ja että suhde tuleviin appivanhempiin ei tule olemaan mutkikas.

Suomessa kukin voi vapaasti valita siippansa ja liitoista puolet menevät pystymetsään. Kysymys lienee molemminpuolisista odotuksista ja siitä, että vapaus tuo mukanaan väistämättömän tietoisuuden omasta henkilökohtaisesta vastuusta valinnassa ja sen mukanaan tuomista seurauksista. Kaksi rakkaudesta naimisiin menevää yksilöä kehittävät suuria romanttisia toiveita tulevalle yhteiselolleen. Kun arki osoittautuu tarua tylymmäksi, suhde julistetaan kuolleeksi ja kipinää lähdetään hakemaan jonkun toisen tykö. Järjestetyssä avioliitossa taas painotetaan sitä, että kysymys on sopimuksesta miehen ja naisen välillä ja kompromissit ovat välttämättömiä. Kun suhde alkaa ulkopuolisten organisoimana liittona tunnekuohun sijasta, parille ei muodostu vastaavia illuusioita ikuisesta onnesta. Viime kädessä kankeassa järjestetyssä avioliitossa voi vedota siihen, että en sentään itse tuota urpoa pyydystänyt. Kommentoikaa, arvon lukijat, mikäli olen mielestänne asiassa aivan hakoteillä.

Itse asiassa eräs toinen intialainen tuttu kertoi siitä, että hänen vanhempansa esittelevät hänelle aika ajoin tyttökandidaatin, jonka kanssa voi seurustella noin kuukauden, jonka jälkeen sekä tyttö että poika päättävät, tuleeko kauppoja vai ei. Tosin tämä järjestely lienee harvinaisempaa lajia. Sanoisin tällaista vaihtoehtoa laiskan poikamiehen unelmaksi.

Olen unohtanut mainita blogissa taannoin nuorimman kämppäkaverini kanssa käymäni keskustelun. Nyugen on kotoisin eristyneestä Bhutanin pikkuvaltiosta Intian vieressä ja hän tuli äskettäin Delhiin opiskelemaan. Hän kyseli minulta siitä, onko lännessä todellakin helppo päästä harrastamaan seksiä naisten kanssa. Myönsin, että ehkä meidän laajemmassa kulttuuripiirissä vallitsevat liberaalimmat asenteet kuin Aasian eteläosissa. Nyugen ei kuitenkaan tarkoittanut tavanomaista kanssakäymistä naisten ja miesten välillä:

"Minun kaverit menivät Eurooppaan käymään ja ne sanoivat, että siellä annat naiselle vain rahaa ja lapun, jossa lukee, että sinulla ei ole tauteja. Sitten saat harrastaa seksiä. Mahtavaa."

Lienee enää turha pohdiskella sitä, miksi jotkut paikalliset miehet suhtautuvat vaaleisiin naisiin hieman epämääräisellä tavalla.