Mieleeni tuli yksi episodi Himalajan-reissulta. Olimme Manalin kaupungissa jo lähtökuopissa palaamaan takaisin Delhiin, kun päätin ostaa paikallisesta divarista vielä jotain luettavaa bussiin. Kävikin ilmi, että pölyisten romaanien kaupittelu oli liikkeen omistajalle ilmeisesti lähinnä kulissibisnes. Kun menin sisälle tiedustelemaan teoksista, mies kysyi minulta heti, kelpaisiko pienet poltettavat paukut. Oli kuulemma hyvää tavaraa takahuoneessa ja ukko pyyteli kovasti sitä silmäilemään. Sanoin, että jos nyt tällä kertaa keskitytään näihin kirjoihin. "Okei, okei. Mutta tule ihan vähäksi aikaa vaan...eikö?" Sain myyjän vastahakoisesti esittelemään kirjallista valikoimaansa. Silti hän pujahti näkyvistä hetkeksi ja esitteli takaisin tullessaan kämmenellään suuren sikarin kokoista hasispötköä, jonka katuarvo olisi Suomessa liikkunut varmastikin sadoissa euroissa. Siihen asti, kunnes astuin nuhjuinen dekkari kainalossa putiikista ulos, äijä tuputti innolla kannabistuotteita ja oopiumia. Ei ollut helppoa vaivaisen käytetyn kirjan hankkiminen. Itseäni mietitytti jälkeenpäin se, miksi mies alkoi heti päivään sanomisen jälkeen tarjota sauhuteltavaa. Intiassa oleskelu lienee tehnyt minustakin jollain tavalla hippimäisen.