Olen Pitkäsen Tuure, 26-vuotias sosiologian opiskelija Tampereelta. Tein tämän blogin lähinnä matkapäiväkirjaksi Intian-reissuni ajalta 10.7. - 22.12.2006. Sähköpostiosoitteeni on tuure.pitkanen@uta.fi

22.11.06

Projektini kansalaisjärjestössä lähenee loppuaan. Alun alkaen ohjelmiston piti olla valmiina jo viime viikolla mutta koodaaminen osoittautui todella työlääksi. Saanen kuitenkin ohjelman lähipäivinä siihen kuntoon, että jäljelle jää ainoastaan testikäyttö ja mahdollisten fibojen korjaaminen jälkeenpäin.

Halusin lopetella ohjelmointityön mahdollisimman pian senkin vuoksi, että Teemu ja Kauri Tampereelta tulevat viikon pituiselle vierailulle tänä lauantaina. Pojat nappasivat Stockmannin hulluilta päiviltä halpislennot Delhiin. On varmasti mielenkiintoista tarkastella sitä, millä tavalla suomalainen reagoi ensinäkemäänsä poistuttaessa pääkaupungin lentokentältä keskellä yötä. Itse en enää muista, millä tavalla tätä maata tiirailin heti koneesta nousun jälkeen.

Reima kommentoikin blogissaan viime viikonlopun illanviettosuunnitelmien käännettä. Tarkoituksena oli mennä opiskelijoiden järjestämiin suurbileisiin. Poliisi kuitenkin oli ennättänyt paikalle meitä ennen ja massat velloivat suljetusta rakennuksesta ulos. Virkavalta yltyi hajottamaan joukkoa väkivaltaisin, säälimättömin ottein. Monet paikalliset ovat kommentoineet minulle, että intialainen poliisi ei juuri epäile käyttää valtaoikeuksiaan röyhkeästi hyväkseen.

Korruptio aiheuttaa tässä kaupunkiyhteiskunnassa jännitteitä, jotka purkautuvat joskus tuskallisella tavalla. Tämän kuun alkupuolella Delhin viranomaiset alkoivat -korkeimman oikeuden päätöksen pakottamana- sulkemaan laittomasti avattuja kauppoja eri kortteleista. Puodinpitäjät olivat tyrmistyneitä, sillä he olivat vuosien, joskus jopa vuosikymmenien ajan maksaneet poliisille lahjuksia pitääkseen yrityksensä paikallaan. Sulkupäätös oli ilmeisesti jossain määrin odotettavissa mutta kauppiaille se tuli silti iskuna vasten kasvoja. Miltei kaikki Delhin liikeyritykset sulkivat protestimielessä ovensa useaksi päiväksi. Laajamittaisissa mielenosoituksissa poltettiin kymmeniä kaupungin busseja ja pidätettiin kosolti vihaisia kaupunkilaisia.

Niin, räjähtihän tässä maassa pommikin eilen. Ilmeisesti koillisosien separatistijoukot olivat ujuttaneet yllätyksen matkustajajunaan. Itse asiassa Intia kärsii tällä hetkellä huomattavasta terroriepidemiasta: islamilaiset neofundamentalistit, maoistisissit eli ns. naxaliitit maaseudulla, erinäiset paikallisnationalistit... Demokratia näin suuressa valtiossa ei näemmä anna mitään turvallisuustakeita. Miksi Kiinaa nämä ilmiöt eivät näytä vaivaavan?

12.11.06

Tämän postituksen otsikoksi sopisi vaikka "Kaikenkarvaiset ystäväni", taannoista söpöilytelevisio-ohjelmaa mukaillen. Tulin tänään kämpälle juoksuklubin tapaamisesta. Ilta oli jo pitkällä. Lähdin kapuamaan pimeää porraskäytävää pitkin kohti kämppääni, pikkuruinen taskulamppu kädessäni, kun havaitsin ylempänä liikettä. Vastaan oli kipittämässä paksu, märkä rotta. Elukka pystyisi kilpailemaan koollaan miltei täysikasvuisen kissan kanssa. Heittelin ilmoille epämääräisiä kungfuliikkeitä ja muka-pelottavia suhina-äänitehosteita mutta otus ei kuitenkaan tehnyt mitään agressiivisia eleitä. Pönäkän rakenteensa rajoittamana se tyytyi vain lyllertämään hätääntyneenä loppumatkan alas. Myöhemmin illalla sain vilkaista kaveria vielä toistamiseen ja silloin piti vain todeta, että kun luomakunnalle jaeltiin kauneuspisteitä niin rotat olivat varmaan kimppapaskalla.

Yleensä majapaikalle myöhään illalla noustessa pidän päätäni hieman kenossa, koska portaikossa singahtelee silloin tällöin yksinäinen lepakko. Eivät kuulemma ime verta täällä päin maapalloa. Lepakoilla on nopeutta sen verran, että äkkiseltään voisi luulla nähneensä pikkulinnun. Erotuksena kuitenkin se, että lepakko taivaltaa aivan ääneti. Seuranamme on siis rotta ja lentäviä rottia. Vai eikös puluja yleensä herjata sillä nimikkeellä? Mutta hei, niitäkinhän löytyy! Jostain syystä nämä kuopiolaisen pullahaukan kanssa aivan identtiset linnut halajavat asuntoomme sisälle. Kerran yksi taituri oli keplotellut itsensä vessan pikkuruisesta ikkunasta sisälle ja elämöi siellä lämpimikseen. Sihti pöntön suhteen oli yhtä surkea kuin tukevasti humaltuneella teinimiehellä.

Hyönteispuoli on myös hoidettu. Ostin kerran kierosilmäiseltä ja ruskeahampaiselta katukauppiaalta kaksi kappaletta rottinkituoleja pikkurahalla. En kuitenkaan osannut aavistaa, että hintaan (ja tuoleihin) sisältyi torakkasiirtokunta. Kun tällä tavalla menee tunaroimaan niin ötököistä saa pysyvän vieraan. Olen joskus elätellyt toivoa siitä, että aika ajoin katossa vetelehtivät pikkuiset liskot tyydyttäisivät niillä ruokahaluaan.

Toisaalta kaikkien näiden kaverusten kanssa oppii elämään yllättävän vaivattomasti.

10.11.06

Viime postituksessa kerroin televisiohankinnastamme. Olohuoneen nurkassa kyttää nykyään Samsungin 21-tuumainen toosa. Näihin päiviin asti olin asunut Intiassa kokonaan ilman TV:n läsnäoloa mutta en todellakaan pitänyt tilannetta millään tavalla hankalana. Olin jo Tampereella muuttunut hyvin televisiokriittiseksi yksilöksi. Nykyinen kantani sai ennestään vahvistusta kun havaitsin, millainen muutos asunnossamme tapahtui laatikon astuttua elämäämme. Delhissä kanavia peruskaapelipaketillakin saanee viisi-kuusikymmentä, joten sohvakommando voi halutessaan selailla tarjontaa vuorokauden läpi. Töllö karjuukin kämpässämme koko inhimillisen valveillaoloajan.

Aiemmin kämppäkaverini sentään kävivät joko elokuvissa tai hakeutuivat interaktiivisen viihteen (minun tietokone) pariin. Keskusteluakin tiedetään olleen. Joku saattoi lukea. Nyt heidän kaikkien katse on kiinnittynyt lättäruudun ulosantiin. Mitä tyhjempi ohjelma, sen parempi.

Kaverini Teemu -joka tulee Tampereen-kämppikseni Kaurin ohella tänne vierailemaan- huomautti aikoinaan, että televisio on sosiaalisessa tilanteessa ikään kuin hierarkian huipulla. Telkku saa niin paljon vilpitöntä huomiota osakseen, että ryhmän ihmisjäsenet voivat vain haaveilla vastaavasta suosiosta. Oma kaveri usutetaan hiljentymään, jos hänen puheensa häiritsee televisiosta soljuvan tajunnanvirran ymmärrettävyyttä.

Äskettäin tehtiin USA:ssa kyselytutkimus, joka osoitti, että amerikkalaisissa kotitalouksissa on keskimäärin enemmän televisioita kuin ihmisiä.

Netissä myytiin ainakin joskus miltei tarunhohtoista kaukosäädintä, jonka väitettiin sammuttavan minkä tahansa TV:n lähietäisyydellä. Olisi hieno varuste yhä useampaan ravintolaan/baariin/kuntosaliin/kotiin mentäessä.

3.11.06

Olen ehkä aiemmin maininnut, että kämpässämme käy iltaisin ruoanlaittopuuhissa sisäkkö, jolle maksamme suomalaisittain katsottuna naurettavan pienen kuukausipalkkion. Tilanne muuttui sikäli, että nyt residenssissämme majailee oma palvelijamme vuorokauden ympäri. Kämppäkaveri Phuntsokin vanhemmat ovat tällä hetkellä visiitillä ja he päättivät "antaa" yhden perheen palveluskaartin jäsenistä meille. Nyt siis olohuoneessa istuu 22-vuotias tummapiirteinen, lukutaidoton ja äärimmäisen ujo maalaistyttö, joka puhelee nepalia ja jonkun verran hindiä. Kämppikset pähkäilivät, että koska uusi perheenjäsenemme on meille käytännössä ilmainen, voimme maksaa edelliselle sisäkölle pientä korvausta pyykinpesusta. Silloin uusi palvelija ei rasittuisi liikaa heti kättelyssä.

Mitäpä tämä meitä paasaamaan tuotu nuori nainen sitten tekisi koko päivän? Kielitaito on vajavainen ja hän ei näytä olevan tottunut liikkumaan neljän seinän ulkopuolella, erillä perheestä. Eilen hankimme sentään kolhoosiimme television, osin häntä varten. Phuntsokin perhe on taatusti kohdellut palvelijaansa hyvin ja todennäköisesti pelastanut hänet raa'alta elämältä maaseudun köyhyydessä. Tyttö saa sentään olla siistissä sisätyössä kiireettömässä ympäristössä. Silti hänen lukutaidottomuus oudoksuttaa minua. Perheen äiti ei näemmä käy töissä, joten hän on viettänyt kaiken aikansa palvelijansa kanssa. Eipä viitsinyt valistaa tyttöä sen kummemmin. Kun kysyin toiselta kämppikseltä Tenzingiltä asiasta, hän kertoi minulle, että palvelijoille ei todellakaan ole tapana opettaa mitään, ellei se liity suoraan hänen työsuoritustensa parantamiseen.